Olen antanut itselleni kertoa, että tänä vuonna omppusato on runsas. Niistä varmaan voi tehdä vaikka sun mitä, mutta tässä on yksi aivan taivaallinen piirakkaohje, joka on kaiken lisäksi vielä kanamunatonkin (meillä kun näitä allergisia riittää). Pistäkäähän mieleen, on oikeasti älyttömän herrkku!!
Omenapiirakka
Pohja:
150g voita
1dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
Huoneenlämpöinen voi ja sokeri hierotaan. Lisätään jauho, jossa on leivinjauhot. Taikina taputellaan piirakkavuokaan, ei siis vatkata mitenkään vatkaimella. Tulee aika tökkö taikina ja vähän muruinenkin.
Täyte:
1 purkki maitorahkaa
2dl kuohukermaa (ei vatkata kermaksi, uunissa ei voi paistaa vatkattua kermaa!)
1 dl sokeria
Ensin kaadat kulhoon kerman ja sekoitat sinne maitorahkan. Sitten kaadat sokerit ja sekoitat kunnolla...ei siis vatkausta. Täytteen kaadat sitten siihen raa'an taikinan päälle. Siitäkin tulee aika sellaista tökkömäistä. Sitten raastat kaksi omenaa ja ripottelet siihen seoksen päälle. Niiden päälle vielä kanelisokeria. Ja eikun uuniin 175 asteeseen 35-40 minuuttia! Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Tämän ohjeen muuten mulle muutama vuosi sitten löysi Eeva, kiitos hälle tästä. Käytetty ollaan usein ja joka kerta on kehuja sadellut.
Ihana syyspäivä tulossa :)
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tein juuri hyvin samankuulloista piirasta, mutta täytteeseen tuli 2 kananmunaa. Hyytyykö tuo siis ilmankin? Kanelia tuli myös omenien sekaan.
tippi
Lähetä kommentti