Meidän perheessä tykätään kalasta tosi paljon. Ajattelin, että laitan tännekin jonkun ihanan ohjeen. Noh, mieleen ei tullut mitään muuta kuin savustettu kala, jota voisi syödä aina. Nam!! Sen sijaan sit laitankin kanttarelliajan kunniaksi kanttarellitäytteisten kaalikääryleiden ohjeen. Sen olen ihan itse säveltänyt... Määristä ei muuten ole hajuakaan. Silleen sopivasti *hih*Yritän miettiä kuitenkin jotain, suhteita edes.
Kanttarellitäytteiset kaalikääryleet
keskikokoinen valkokaali
kasvisliemikuutio
vettä
n. 1 dl puuroriisiä
2 porkkanaa raastettuna
1l kanttarellejä
1 iso sipuli
kanttarellituorejuustoa (ainakin Hovilta löytyy)
suolaa, pippuria, rakuunaa
Uunipannulle kuumaa vettä ja siirappia
Irrota kaalista lehtiä kokonaisena ja keitä niitä kasvisliemessä n. 10 min, että pehmenevät. Keitä puuroriisi kypsäksi. Silppua sipuli ja kuullota se, porkkanaraasteen voit myös tuikata mukaan pannulle. Putsaa sienet, vähän pieni niitä ja heitä sipulin ja porkkanan sekaan. Anna pehmetä hetki ja lisää sen jälkeen kanttarellituorejuustoa. En osaa sanoa määrää, mutta katso, että ei tule täytteestä tule liian vetistä. Sit vaan maun mukaan mausteita. Kaalinlehdistä kannattaa vähän ohentaa paksua kantaa. Sitten n. ruokalusikallinen täytettä/ kaalinlehti (isompaan lehteen voi mahtua enemmänkin). Uunipannulle ja pohjalle vähän siirappivettä. Uunissa 175 astetta n. 40 min. Kannattaa paistamisen aikana vähän valella kääryleitä, jotta ei pinta pala.
Tähän voi varmasti laittaa myös jauhelihaa mukaan, jos pelkkä sieni tuntuu turhan kevyeltä.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Me tehtiin veljen kanssa viime syksynä vastaavia suppilovahveroista. Niissä on aika voimakas maku, mutta hyviä tuli. Muistaaksni emme laittaneet porkkanaa tai tuorejuustoa kyllä niihin mukaan, mutta muuten samat ainekset.
t. Jaanika
Mäkin olen miettinyt, että joku muukin sieni tähän voisi sopia hyvin, mutta mun sienituntemus on tosi heikkoa. Suppilovahverolla varmaan tosi hyvää myös.
Joo ja siitä vielä mainos että me tehtiin silloin sellainen parin kaalin satsi niitä kerralla, osa jauhelihalla ja osa sienillä ja pakastettiin melkein kaikki. Niitä olikin sitten tosi näppärä sulatella pakkasesta yksittäinkin talven mittaan. Riittivät pitkään.
Jaanika
Lähetä kommentti