sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kesäjuhla

Asuinyhteisössämme vietämme joka kesä kesäjuhlia. Kannamme pöytiä ja grillejä kotikadullemme. Jokainen tuo jotain tarjottavaa yhteisiin alkuruoka- tai jälkiruokapöytiin. Pääruoat jokainen grillailee oman makunsa mukaan. Tämä konsepti on osoittautunut erittäin toimivaksi ja todella mukavasti tavaksi juhlia vähällä vaivalla, mutta erittäin maukkaasti. Tänä vuonna tein alkuruokapöytää kahta sorttia herkkua...

PAPRIKOITA HUNAJAN JA MANTELEIDEN KERA

8 siemenetöntä, neljäksi hakaistua punaista paprikaa
4 rkl oliiviöljyä
2 viipaloitua valkosipulinkynttä
25g mantelilastuja
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl sherryetikkaa (korvastin valkoviinietikalla, vaikka ei varmaankaan ole ihan sama asia)
2 rkl pilkottua, tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria

Esilämmitä grillivastus kuumaksi. Aseta paprikat uunipellille yhdeksi kerrokseksi, ulkopinta ulospäin. Kypsennä 8-10 min, tai kunnes kuoret ovat kuopruilleet ja mustuneet. Siirrä paprikat pihdeillä muovipusseiin, sido pussin suu ja anna jäähtyä. Kun paprikat ovat jäähtyneet käsittelylämpöisiksi, irrota kuoret sormilla tai veitsellä. Kuoria ei enää tarvita. Pilko paprikat suupaloiksi ja pane palat kulhoon.
Kuumenna öljy, lisää valkosipuli ja hauduta sekoittaen kunnes sipuli on kullankeltaista. Sekoita joukkoon mantelilastut, hunaja sekä etikka ja kaada sekoitus paprikapalojen päälle. Lisää persilja, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita huolellisesti. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

MOZZARELLA-VIHANNESSALAATTI

1 lime (kuoriraaste ja mehu)
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
½tl suolaa
½ tl mustapippuria
250g mozzarellapalloja

Vadille
3 kevätsipulia
1 rs tuoreita herkkusieniä (200g)
6 aurinkokuivattua tomaattia
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 dl cashewpähkinöitä
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku rucolaa
1 ruukku herneenversoja
1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Koristeluun
basilikanlehtiä
parmesanjuustoa

Pese lime huolelliseti, raasta kuori ja purista mehu kulhoon. Lisää mehuun oliiviöljy, hunaja, suola ja mustapippuri. Sekoita. Lisää mozzarellapallot ja anna marinoitua vähintää pari tuntia.

Hienonna kevätsipulit, viipaloi sienet ja aurinkokuivatut tomaatit. Kuumenna öljy pannulla ja paista sieniä muutama minuutti, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla. Anna sienien jäähtyä hetken. Paahda pähkinät.

Levitä salaatti vadille. Lisää rucola, herneenversot ja sipuli. Asettele päälle sienet, mozzarellajuustot, aurinkokuivatut tomaatit ja paahdetut pähkinät.

Koristele. Nam!!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Vaihtoehto hernerokalle

En ole oikein koskaan ollut perinteisen hernekeiton ystävä - osittain kiitos kouluruokailun.. Nyt törmäsin Maku-lehden Itämaiseen hernesosekeittoon, joka olikin oikein maukas kokemus. Kannattaa kokeilla :)

Itämainen hernesosekeitto

1l kasvislientä
600g pakasteherneitä
1 tlk (400g) kookosmaitoa
½tl mustapippuria
½tl suolaa
2 rkl sweet chili kastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 tl wasabitahnaa

Päälle
tuoretta korianteria
paahdettua sipulirouhetta

Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää jäiset herneet, kookosmaito, mustapippuri ja suola. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää chilikastike, soijakastike ja wasabitahna. Soseuta keitto tasaiseksi. Tarkista maku.

Helppoa, yksinkertaista ja herkullista :)