Ja hei taas :)
Viikonloppuni menee töissä, mikä vähän harmittaa. Naapurilla olisi 40v kemut tänään, joihin meidätkin on kutsuttu. Vieläpä ilman lapsia. Vaan paljonpa se auttaa, kun meitsi käkkii täällä.. Noh, tässä kuitenkin sellainen salaatti, joita kehtaisi juhlissakin tarjota. Meillä on ollut tarjolla aika usein mm. Antsan ristiäisissäkin oli ja on saanut aina isot kehut. Ohje on varmaan kotoisin Pastanjauhantaa -blogista, joka kyllä kannattaa käydä tsekkaamassa, jos ei jo ole tuttu.
Kana-pestosalaatti
½ grillattu broileri (itse olen paistellut hunajamarinoituja filesuikaleita ja hyvin on toiminut)
paketti penneä
5 rkl pestoa
rouhittua mustapippuria
puntti rucolaa
tammenlehväsalaattia
punasipulia ohuina viipaleina
kourallinen pinjansiemeniä
(menlonia tai persikkaa pieninä kuutioina)
(parmesania lastuina)
Kasvisversiona muuten olen korvannut kanan keitetyllä perunalla sekä marinoidulla, kevyesti paistetulla tofulla.
Sitten toinen hyvä salaatti, joka myös on juhlakelpoinen. Alunperin lienee RuokaGloriasta, armas kälyni minulle tämän esitteli. Täysin maidoton.
Perunasalaatti
ohje 10 hengelle
1,3kg perunoita (uusista tulee hyviä..)
200g aurinkokuivattuja tomaatteja
200g mustia oliiveja
150g kapriksia
150g purjoa
kastike:
½ dl oliiviöljyä
1/4 dl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl rouhittua mustapippuria
2-3tl suolaa
1 rkl Provencale-mausteseosta
Keitä perunat kypsiksi jo edellisenä päivänä. Kuutoi perunat. Silppua purjo ja aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita kastikeen ainekset. Ole varovainen suolan kanssa, sillä oliiveissa ja kapriksissa on paljon suolaa. Sekoita kaikki salaatin ainekset sekä kastike varovasti nostellen. Maut voivat hyvin tasaantuia muutaman tunnin jääkaapissa.
Ja vielä helppo, mutta herkullinen kakku perään...
Pohja:1 pkt (175 g) vanilja Domino-keksejä
50 voita
Täyte:4 liivatelehteä (tai jauhetta vastaava määrä)
(3 rkl vettä)
1 levy (130 g) valkoista suklaata
2 prk (à 100 g)appelsiinituorejuustoa (esim. Hovi)
1 prk Flora Vanilla
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (siirtämistä varten).Murskaa vanilja Domino keksit ja sekoita voihin.Levitä vuoan pohjalle.Liota liivatelehdet tai -jauho.Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita tuorejuustoon.Vispaa Flora Vanilla ja sekoita tuorejuustosuklaaseokseen.Lisää lopuksi liivate.Levitä pohjan päälle. Anna vetäytyä yön yli jääkaapissa. Koristella voi vaikka kalvottomilla appelsiininpaloilla, valkosuklaalla tai mielikuvituksella.
Tämän kakun ohjeesta kiittelemme Annukkaa :)
lauantai 6. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ai ihanuutta! Täältä mä nyt saan kaikkia ihania vinkkejä ja ohjeita, kun jos pula iskee :)
tippi
Lähetä kommentti